Huh hellettä!

Niinpä, välillä vähän viileämpää, kuten tänään. Laiskuus on iskenyt isolla kädellä ja hedonisti minussa on astunut esiin. Nautin täysin siemauksin kesän lämmöstä.  Viilennystä saa järvestä, jos sattuu olemaan lähettyvillä tai suihkusta. Valita en, sillä suomalainen kesä on sittenkin lyhyt.

Laiskuus on näkynyt muun muassa siinä, ettei tänne blogiin ole jaksanut kirjoitella. Kenenkä aivot suoltaisivat pehmenneinä mitään lukemisen arvoista. Paitsi niiden kaikkien muiden, joiden blogeja lehdet kilvan käyvät uutisten ja aiheiden puutteessa tutkailemassa. Joillain on paljonkin asiaa. Hyvä niin, että kaikki eivät sentään sula helteeseen.

Loma on vielä edessä. Ihanaa. Sitä odotellessa nautitaan kesäteattereista ym. kivoista kesäjutuista ja JÄÄTELÖSTÄ!

Kuka sitten oletkin, joka luet blogiani, nauti sinäkin kesästä.

Voi olla etten kirjoita vähään aikaan, tai sitten kirjoitankin – jos sattuu kohdalle jotain kirjoittamisen arvoista.

Toriparkki on puhuttanut valtuustoa sekä kaupunkilaisia vuosia. Kaavapäätös meni valtuustossa läpi hiuksenhienosti, kuten niin moni muukin päätös. Päätöksen puolelle kallistui moni valtuutettu, puoluekannasta riippumatta. Heidän myönteisyytensä ehtoina olivat, että rakentamispäätös alistetaan valtuustolle ja että rahoitus saadaan pääosin ilman kaupungin rahoitusta.

Vihreiden valtuustoryhmä oli yksimielisesti toriparkkia vastaan. Emme oikein usko, että parkkipaikkojen piilottaminen torin alle lisää elävyyttä tai edes henkilöautoilun vähenemistä kaupungin keskustassa. Keskustan alueella on näihin päiviin asti ollut maksuttomia paikkoja varsin runsaasti. Tällä viikolla on aloitettu Laaksokadun ja Kisapuiston parkkialueilla veloittaa pysäköinnistä – vihdoinkin. Kuinka kukaan voi kuvitellakaan, että toriparkkiin ajaa kukaan, jos keskustan tai sen liepeiden maksuttomat paikat olisivat jääneet käyttöön?

Toriparkki on osa keskustan kehittämisen kokonaisuutta. Olemme porukalla miettineet kokonaisuutta, parkkiluolaa osana sitä. Vähentääkö parkkiluola pysäköintiä katujen varsilla? Lisääntyykö sitä kautta viihtyvyys ja elävyys keskustassa? Marketit ovat rakentuneet keskustan ulkopuolelle ja ovat ohjanneet kaupassakäyntiä pois keskustasta. Ja markettien vetovoimaisuutta on lisätty mm. lisäämällä parkkimahdollisuuksia.

Polkupyöräkin toriparkkiin

Voisimmeko me vihreät tukea toriparkin rakentamista? Parkkilaitoksia on maailmalla myös polkupyörille. Amsterdamissa on polkupyöriä valtavan paljon. Niitä on kytkettyinä siltojen kaiteisiin ja puihin sekä monikerroksiseen parkkitaloon. Toriparkkikysymys tulee uudelleen valtuuston keskusteluun ja päätöksentekoon kesäkuussa. Me tuemme sitä, kun saamme varmuuden, että toriparkkiin rakennetaan myös polkupyörille turvallista säilytystilaa, joihin voi pyörän lisäksi laittaa vaikkapa kypäränsä. Ympärivuotinen pyöräily helpottuisi osaltaan, mikäli pyörää voi pitää lumettomassa paikassa. Toriparkin toteuttaminen pelkästään henkilöautoilun näkökulmasta ei ole perusteltavissa.

Kevyenliikenteen lisäämiseksi toivomme pyöräparkkeihin parannuksia myös yksityisten kiinteistöjen omistajilta. Pyörän päältä on huomattavasti helpompi piipahtaa kivijalkakauppoihin, kahviloihin, elokuviin… Ovathan kauppaliikkeet ymmärtäneet keventää ja helpottaa asiakkaidensa liikkumista kassien säilytyslokeroillaan, miksei siis myös polkupyörien? Nykyiset pyörät ovat satojen eurojen menopelejä ja kaikki olemme kuulleet jälleen tänä keväänä kuinka paljon pyörävarkauksia tapahtuu.

Lisäksi hyviä ja turvallisia polkupyörien säilytysmahdollisuuksia tulisi saada koulujen ja oppilaitosten yhteyteen sekä liikenteellisiin solmukohtiin.

Keskustan kehän sisälle tulee saada oikeasti kävelylle ja kevyelle sekä joukkoliikenteelle suotuisammat olosuhteet.

Pyöriä,pyöriä,pyöriä.... Niitä riittää. Myös Lahessa ovat pyörät lisääntyneet - se on hyvä!

Aamiaisen ja halausten jälkeen lähdimme ajamaan kohden pohjoista sunnuntaiaamuna.

Keskeltä Italiaa kurvailtiin hienojen maisemien ja kylien läpi. Vuoristo muuttui littanaksi peltojen keskellä kulkevaksi tieksi pitkin rannikkoa Venetsiaan päin. Chioggassa lounastettiin lasagnea ja jatkettiin tihkusateessa matkaa. Itavaltaan tultiin ja seikkailun jälkeen löytyi Lavamünd ja Bach'n kylästä Samuelin talo. Ihanaa. Lampaat määkimässä aitauksessa. Kaikki niin suloisen keväistä. Tulppaanit, magnolia, koivu jo täysikokoisia lehtiä pullollaan. Yövyttiin ja laittauduttiin aamusta matkaan.

Kurvattiin Sloveniaan. Seurattiin jokea, jossa oli voimalaitos toisensa perään. Sinivihreä vesi virtasi paikoitellen voimakkaammin ja toisinaan verkkaisemmin.

Mariborista rajalle ja yli. Sitä ennen pikku ylläri 150 euroa Vinjette maksua, kun on tullut uusi slovenialainen rahastusmuoto lunastamattomasta luvasta – mur, mur ja mur!!!

Olisi ollut oikeesti 300, mutta ulkomaalainen sai armoa puolet. Silti kiukutti.

Ei auta itku. Itävaltaa ”ylöspäin” Graziin. Kahvittelimme puistossa kellotornimäellä. Kävelimme haistellen kevättä ja kuunnellen lintujen liverrystä. 100 km ennen Wieniä alkoi sataa, ensin vähän ja sitten niin, että aina ei nähnyt kunnolla edes edessä ajavaa autoa. Sade lakkasi vasta Tsekin puolella. Brno – vanha tuttu, kävelyä ja illallista. Vähän hiljaisen oloista? Aamulla tutustumista jatkettiin – sateessa jälleen.

Päätettiin ajaa Puolaan yöksi. Wrocklav. Kiva ja edullinen hotelli löytyi pohjoispuolelta. Paikallisessa pikkukaupassa hämmästelemässä edullisia hintoja.

Kylien ja kaupunkien läpiajaminen vaatii hermoja. Nopeus ei päätä huimaa – kanssa liikkujat aiheuttavat sydämentykytystä kerrakseen. Posnan tarjosi mukavan taukohetken. Torilla oli kaikkea, mitä toivoa voi.

Viimein ilta päättyi Gdanskiin. Tuttuun ja ihanaan Hansakaupunkiin. Pikkuhotellimme illallinen sai riittää, sillä huominen tarjoaa mahdollisuuden tutustua lähemmin kaikkeen siihen, mitä emme ole täällä nähneet.

Yksi pikku juttu, jos ei navigaattoria olisi, olisi kulunut ruhtinaallisesti aikaa kaiken etsimiseen. Navigaattori on ihmisen ystävä. Siitäkin huolimatta, että se muistuttaa heti jos vähän ajaa ylinopeutta ja ilmoittaa ikävästi joutuvansa etsimään reitin uudelleen, kun ihan vaan pikkuisen poikkeaa kahville, pissalle tai ostoksille. Muuten loistokamu!

Garmisch-Partenkirschistä Insbruckin ja Brennerin solan kautta päästiin Italian puolelle. Jylhät lumihuippuiset Alpit tarjosivat silmänruokaa ja herkkuina välipaloina olivat somat pikkukylät viljelysten ympäröiminä. Ja tietysti kirkko aina keskellä kylää.

Viiniä ja hedelmiä, ehkä päärynöitä, viljellään aivan moottoritien vieressä. Mielessä kävi, että täältäkö ovat kotoisin ne luomuviinit, joihin olemme hurahtaneet. Tuskinpa sentään. Itavallassa ei näkynyt yhtään tuulimyllyjä, ei myöskään monen sadan kilometrin matkalla Italian puolella. Italiassa sentään näkyy aurinkokennopeltoja – muutama – ja aurinkopaneelikattoja. Täällä Paternossakin on aivan naapurissa yksi, ehkä kuivaamo tai mikä lie rakennus jossa on aurinkokenno katto. Ja täällä aurinko sentään paistaa...

Paternon kylä on 400 metrin korkeudessa. Täällä on pari astetta viilempää kuin laaksossa olevassa Tolentinon kaupungissa.

Kävelimme eilen läheiselle rauniokirkolle. Koko kirkkosali oli rehottavien puiden ja pensaiden valtaama. Seinät osin pystyssä, osin romahtaneet isoiksi tiilikasoiksi. Sepelkyyhky huhusi kirkon vielä pystyssä olevassa tornissa. Matkalla näimme myös oliivipuitaan karsivan vanhan isännän, joka  oli kiivennyt saksineen tikapuiden nokkaan ja verkkaiseen tahtiin leikkasi oksia. Buon giornot huudeltiin.

Tänään, pitkänäperjantaina, puhkesi täällä ylhäällä unikko loistamaan punaisena keskelle tienreunan vihreää.

Alvan kanssa ollaan keräilty aarteita. Kiviä, isoja semprankäpyjä, sypressien käpyjä. Tienvarret kukkivat jotenkin tunnistettavan näköisiä kukkia, mutta arvailuistamme emme ole varmoja. Kauniita kuitenkin.

Aivan pihapiirissä on suuri laakeripuu. Kirsikat ovat jo kukkineet, ja puissa on jo pienet raakileet. Samoin viikunapuut ovat jo tuottaneet parisenttiset raakileet ja lehdet eivät vielä ole täysikasvuisia. Viereisellä pellolla tehdään töitä. Telaketjutraktori liikkuu ketterästi näillä jyrkillä rinnepelloilla. Ja kun maamies ohittaa pihan vilkuttelemme.

Kyläläisistä olemme tavanneet vain Alimentarin, paikallisen pikkukaupan, myyjän ja uteliaan herran. Likoon laitettiin kaikki se italia, jonka osaamme. Ties mitä jäi keskustelukumppaneiden käsitykseksi. Se meni ainakin perille, että Suomesta ollaan, sieltä, missä asuu joulupukki.

Mutta kun niin ei ole. Ihmiset ovat rakentaneet ydinreaktorit järistysherkille vyöhykkeille. Suorastaan onnettomuuksien kannalta tyrkylle.

On tuskallista katsoa kauhua japanilaisten ihmisten kasvoilta kun he arvioivat tulevaisuuttaan. Japanissa syödään paljon kalaa. Kalansyötiä uhkaa saasteet jotka ovat valuneet merialueelle. Vaikutuksia ravintoketjuun ei voida heti todentaa ja aika näyttää mitkä seuraukset tapahtumalla on. Japanin lisäksi järistysherkät alueet USA:n länsirannikolla odottavat todennäköisesti vuoroaan jo lähivuosien tai  vuosikymmenten aikana.

Meillä on annettu kaksi periaatteellista lupaa Fennovoimalle. Toivon sydämestäni, että suomalainen insinööri kehittää jotain parempaa tilalle.

Minusta on outoa luottaa Posivan luolastojen kestävyyteen, kun muutaman viikon takainen järistys Mäntsälän seudulla halkoi kallioita. Suomalaista peruskalliota, jota meille on markkinoitu maailman kaikkein vakaimpana maaperänä johon ydinjätteen voi turvallisesti sijoittaa maailman tappiin saakka.

En voi välttyä ajatukselta, että ihminen on omahyväinen hölmö ja lyhytnäköinen, vaikka maailmalla, myös Suomessa on korkeasti koulutettuja viisaita ihmisiä, eritoten insinöörejä. Miksi insinöörin tarvitsee jättää jälkeensä mammuttimaisia tekeleitä kuten ydinvoimaloita? Miksi pieni tuulivoima ei kelpaa kehitettäväksi samalla insinöörien voimalla ja tahdolla?

Silmät auki ja eteenpäin.

” Jossain kaupungissa
on maailma näytteillä.
Mitä täällä on?
Aina samoja pieniä ilmiöitä
eikä vieläkään tuulivoimaa”

- anni sinnemäki -

Mitkä ovat olleet ne vaalit, joissa persujen suuruus on mitattu? Mielestäni ei missään. Ennen on gallupit olleet galluppeja ja vaalit vaaleja, joista lähtien seuraavaan kertaan suuruudet on mitattu.

On hämmästyttävää median toimintaa napata mukaan yhteen jos toiseenkin tilaisuuteen pelkkien galluppien perusteella. En tietenkään vähättele galluppien lukemia, jos nousu on huimaa, se on sitä.

Samaa linjaa noudattaa niin suomalaisten kustantama YLE kuin iltapäivälehdistö, maakuntalehdet ja muu media.

Onnelantien päiväkodin Koiramäki, joka on 20 eskarilaisen ryhmä, oli kutsunut isovanhemmat vierailulle ystävänpäivänä. Monta mummia ja vaaria oli noudattanut kutsua. Saimme tutustua lapsenlapsen opettajiin, kavereihin ja päivään päiväkodissa, joka on yhdessä kodikkaimmista rakennuksista, joissa päiväkoti Lahdessa toimii.

Yhdessä Aaronin kanssa väritimme tehtävän, josta ilmaantui kaksi värikästä kalaa. Vesi, elämällemme tärkeä elementti on ollut koko vuoden aiheena. Se oli nähtävissä kaikissa seinille esille laitetuissa piirustuksissa ja maalauksissa. Opettaja Antti  Tiitinen kertoi, että lapset ovat tutustuneet veteen monin tavoin esimerkiksi he ovat käyneet onkimassa. Ryhmän aamutoimiin kuuluu tutustuminen kalenteriin. Mikä viikonpäivä, mones päivä, mikä kuukausi jne. Tarpeellisia tietoja, kun oikea koulu syksyllä alkaa. Kun isovanhemmilta kysyttiin, missä kuussa on 28 päivää saatiin makeat naurut kun yksi mummi ehti vastaamaan. Minä en ehtinyt sanoa, mutta ajattelin tietenkin helmikuuta. No ei ei, jokaisessa kuussahan on 28 päivää! Arvaatte, että lapsilla oli hauskaa.

Koulua varten ei eskarissa opetella lukemaan tai laskemaan. Opetellaan tuntemaan ja kirjoittamaan kirjaimia ja numeroita. Opitaan pienin askelin esiintymään. Eskarilaisten opettaja Antti muistutti, että kaikkein tärkeimpänä on oppia toimimaan ryhmässä, arvostamaan toisia niin, että oikeassa koulussa sujuu parhaiten oikean koulun tärkein tunti, välitunti.
Sitäpä en tullut ajatelleeksikaan, omasta kouluajasta välitunteineen on sentään vuosikymmeniä. Mutta toden totta, niinhän se on. Tärkeintä on hyväksyä ja tulla toimeen kavereiden kanssa sekä tulla hyväksytyksi. Välitunnillahan niihin tilanteisiin erityisesti on mahdollisuus. Yksin jääminen, hylätyksi tulemisen on todella rankkaa ja saattaa aiheuttaa ongelmia oppimiseenkin pahasta mielestä puhumattakaan.

Omista koulukokemuksista nousi mieleen heti muutama kerta, jolloin itse olen kokenut tulleeni heitetyksi syrjään välituntileikeistä. Vahva tunne, voimakas kokemus, joka on syöpynyt mieleen, vaikka en varsinaisesti tunne joutuneeni kiusatuksi. Mitenkä hän, joka päivittäin kokee itsensä suljetuksi porukoista? Turtuuko siihen? Miten elämä voi korjata syntyneitä vaurioita?

Nämä ovat niin ensisijaisen tärkeitä asioita, joista on käytävä keskustelua heti kun sellaisia lapsen elämään ilmaantuu. Vanhempien ja kasvattajien on puututtava välittömästi asiaan. Päiväkoti,- eskari-, koulu- ja työpaikka- tai mitä tahansa kiusaamista ei pidä hyväksyä. Nollatoleranssi. Mielestäni ei muuta vaihtoehtoa ole.

Lapset ovat arvoaarteita. Inhimillisistä arvoistaan köyhtynyt yhteiskunta tarjoaa vajavaisesti suojaa ankarassa taloudellisia arvoja ajavassa maailmassa. Koiramäen eskarilaiset ovat kuten kaikki lapset, eläväisiä, äänekkäitä, hiljaisia, ahertajia. Eskarissa ja kaveripiirissä heidän särmiään hiotaan. Syntyy nahistelua vuoroista ja leikkivälineistä. On hyvä, että syntyy, silloin tarjoutuu tilaisuus oppia selvittämään hankalia tilanteita ja ratkaisemaan rakentavasti ongelmia.

Tässäkin asiassa on oppinen aloitettava nuorena.

Eskarissa jokainen lapsi kehittyy omalla tavallaan. Joku oppii huomaamattaan lukemaankin. Säilyköön ilo ja nauru heidän elämässään. Jaksamista jokaiselle kasvattajalle. Ja kiitos Koiramäen lapsille ja ohjaajille sekä muille isovanhemmille tosi kivasta ystävänpäiväaamusta!