Recently in Niitä, näitä lehmänpäitä Category

Kaupunginhallitus on jälleen kutsunut ”lahtelaisten omiin Linnanjuhliin” meitä valtuutettuja ja muita tärkeitä ihmisiä. Joka vuosi käy keskustelu valtuutettujen kesken mitä nyt päälle pantaisiin. Minä ajattelin, että koska olen vihreä ja kannatan suuresti kierrätystä ja muita ilmastoa pelastelevia toimenpiteitä, laittaa mustan pitkän hameen. Mustan silkkisamettisen iltapuvun on ommellut ystävättäreni jo yli kymmenen vuotta sitten. Siihen sitten sipaisen kultalangalla ja helmijäljennöksillä kirjotun huivin. Kangas on raakasilkkiä, luonnonvärinen. Kankaan ostin joskus palana kuuluisilta LUOMU-messuilta, ja ompelin ihan omin käsin. (Luomumessut -  niitä olen muuten kaivannut).

Olen sentään jotain uutta ostanut, nimittäin kengät. Ne on ihan basic mokkaa ja mallia martta. Kukaan Martta ei toivottavasti loukkaannu, tämä vaan on tapani esittää, että joku juttu on ihan semmoinen 50-lukuinen. Niin ovat nämä kengätkin. Mustat, mokkaa, ei mitään erityistä, paitsi se, että ostosmatkan tein Helsinkiin. Lahdessa löysin yhdet oikein kivat kengät, mutta niistä ei löytynyt sopivaa kokoa.

Kuka p-le on keksinyt tämän vuoden juhlakenkä muodin? Huippukapeita kärkiä, kamalasti hilettä ja strassia liimattuina tai sitten nilkkaremmi paksuna ja leveänä! Ei semmoisille ole mitään käyttöä meikäläiselle, kun en vielä ole liittynyt tankotanssijattarien kasvavaan harrastajakuntaan. Sopimattomat ovat minun leveisiin käpäliini. Sitä tulee kummasti mukavuudenhaluinen vanhetessaan. Siellä bileissä ei istuskella, siksi päädyin peruskenkiin, jottei juhlat mokomasta pilaannu.

Näillä mennään, Sibeliustalolle itsenäisyyspäivänä! Ensin päivällä juhlitaan Niiloa ja katsotaan Tuntematonta sotilasta ála Edwin Laine, ties kuinka monennenko kerran.

Onnellista Itsenäisyyspäivää!

ps.  Ai niin, ostin myös uudet sukkahousut, mustat ihan tavalliset – kuinkas muuten.

Jätelaissa on hierarkian huipulla jätteen synnyn ehkäisy (JSE). Se on vaatimus, jonka jokainen jätehuoltoa hoitava jätelaitos tunnustaa ohjenuorakseen. Itse temppu onkin sitten vaikeampi käytännön tasolla toteuttaa. Jätelaitoksille on palkattuina jäteneuvontaa ja valistusta hoitavia ihmisiä. Nimikkeittäin he ovat moninainen joukko, mutta tärkeänä kaikessa neuvontatyössä on JSE.

Jätelaitoksien ainoa keino hoitaa JSE-tautia on neuvonta ja valistus. Valtiovalta perii jäteveroa jokaisesta tonnista kaatopaikkajätettä 30 euroa. Niistä miljoonista ei palaudu senttiäkään neuvontatyöhön. Neuvonnan jätelaitokset hoitavat joko ekomaksua keräämällä tai ujuttamalla neuvonnan kulut jätteiden hintoihin. Tosiasia on, että vaikka jäteverosta saataisiin leijonanosa takaisin JSE-taudin hoitoon, se ei yksinään riitä.
Se, että jätettä syntyy, ei liene jätelaitoksen ansiota?

Kaatopaikan portilta ei tuojalle heristetä sormea soo, ei voi käännyttää ja kertoa jätettä olevan liikaa. Jätteet syntyvät kun tuotetaan ja ostetaan uusia tuotteita ja rakennetaan taloja. Tuotteen raaka-aineet valitaan tuotteen vaatimusten mukaan optimaalisesti jo suunnittelupöydällä. Tehtaat toteuttavat suunnitelman ja markkinointi pitää huolta, että mahdollisimman moni kuluttaja saa tiedon ja hankkii, mikäli tarvitsee tuotteen ehdottomasti.
Ymmärrettävästi raaka-aineiden tuottajat, kuljetustoimijat, elinkeinoelämä ja mainostoimistot eivät pidä jätteen synnyn ehkäisyä omissa yhteyksissään esillä. Pyörät hidastuisivat ja talouselämä hiipuisi.

Elämä ei ole ainoastaan tavaroita. Tavarat ovat olleet vaurauden mittareita. Takavuosina laskettiin kuinka monessa kotitaloudessa on jääkaappi. Sitten mittarina olivat televisiot. Nyt näitä laitteita on joka kodissa, taitaa olla jo joka kesäasunnollakin. Entisaikojen laitteisiin verrattuna suuntaus on ollut, että nämä nykyiset tehdään tarkoituksellisesti kestämään lyhyemmän aikaa. Talouselämä tarvitsee rattaisiinsa voitelua…
Miksi kuluttajansuojalakiin ei ole kirjattu, että kuluttajaa on suojeltava turhilta tavaroilta ja turhuuksien tuottamista on ehkäistävä? Miksi mainostajien hyvien toimintojen ohjeisiin ei ole kirjattu, että turhuuden mainostamista ei pidetä hyvän mainostavan mukaisena?

Erilaiset tutkimukset ja laskentatavat antavat tietoa eri raaka-aineiden kulutuksen tuottamista haitoista ympäristölle. Lasketaan MIPSejä ja hiilijalanjälkiä ja ekologisia selkäreppuja. Ne kaikki pitää saada ensin suunnittelijoiden ja maahantuojien tärkeimmiksi ohjeistuksiksi.

On hienoa, että iso osa jätteiksi joutuvista tavaroista päätyy niin sanotun tuottajavastuun perusteella purettavaksi ja uusioraaka-aineeksi, mutta onko hurskastelua, jos vielä ehjä kone tai laite päätyy jätteeksi vain siksi, että se on epämuodikkaan mallinen?  Missä on se valmistaja, joka tekee ja markkinoi vanhoihin ”kuoriin” uutta vääntöä pienin muutoksin? Tähän tarvitaan luovaa ja kirkasotsaista suunnittelijaa jo tuotteen alkumetreillä.

Monen ihmisen sielua koneiden ja tavaroiden päätyminen kierrätykseen tai raaka-aineeksi rauhoittaa, mutta tehokasta kulutuksen vähenemistä se ei ratkaise. Koneet, erityisesti pienet koneet tulee tehdä kestävimmiksi ja korjattaviksi. Sohvien ja muiden huonekalujen tulee kestää kauemmin kuin pari kolme vuotta. Näihin epäkohtiin jätelaitoksissa voidaan vaikuttaa vain neuvomalla asukkaita, mutta se tie on todella hidas ja pitkä.

Jätelaitoksille on asetettu valtakunnallisesti tavoitteita jätteiden hyödyntämisestä. Ratkaisuksi jätelaitokset ovat päätyneet toimittamalla/suunnittelemalla jätteitä poltettavaksi. Se taas ei miellytä kiivaimpia ympäristöihmisiä. Heidän väittämänsä on, että JSE-tautia ei hoideta oikein. Onko tarjolla parempia reseptejä? Niitä jätelaitokset ottaisivat ympäristövälskäreiltä vastaan. Jos ”lääke” on kallis, pitäisi varmentaa, että kustannuksiin osallistuu koko ketju: suunnittelu, tuotanto, kuljetukset, kauppa, käyttäjä…

Jätelaitoksilla on halu ja velvoitteet tehdä ympäristön hyväksi kaikki se, mikä on realistisesti ja taloudellisesti järkevää. Jätelaitokset tekevät kirjaimellisesti työtä kaulaansa myöten jätteissä. Ei voi olla niin, että jätteen synnyn ehkäisy on vain jätelaitosten harteilla.

Sauna. Jokaiselle suomalaiselle rakas ja läheinen. Jokaisella on suhde saunaan. Yksi tykkää ilman vihtaa/vastaa, toinen ehdottomasti ei voi ajatella löylyttelyä ilman sitä. Saunomisesta on tehty myös kilpaurheilua. Samaan tapaan kuin monesta muustakin kyseenalaisesta ”urheilusta”. Niin tai näin, onneton menin lupaamaan, että edustan (sen mitä sopivasti pullea täti-ihminen, korkeutta kaksi ja kymmenen senttiä pipo päässä, nyt yleensä mitään edustaa) kaupunkia naapurin löylykisoissa Kuumat Kunnat. Heinolaan olen Arvelan Ossin houkuttelemana menossa saunavuorolleni lauantaina. Pelkästä ajatuksestakin on hiki pinnassa. Ai, ai ja ai. Kuumaa, ihan liian kuumaa on tulossa.

En lupaa edustaa kunniakkaasti, vaan tulen siitä saunasta ulos heti kun siltä tuntuu. Uskon luulevani, että tuntuu aika äkkiä. En tosiaankaan tykkää kuumista löylyistä. 60 astetta piisaa mainiosti. Kunnon löylynlyömät tarvitsevat toisen mokoman lisää. Onneksi kuntakisa on leppoisan leikillinen, ainakin haluan ajatella niin. Onhan Ossi, onhan?

Yhtä kaikki menen Heinolaan, menen saunaan ja tulen pois. En polta nahkaani, en nauti kuumuudesta, tappavan kuumista löylyistä. En piittaa ihailuista, joita kaikki muut hampaat irvessä, nahka karrella tavoittelevat.

Heinolassa on luotu perinne. Kisoihin tullaan läheltä ja kaukaa. Heinolalle sataa ropisee Kesäteatterin ja Jyrää-tapahtuman jatkoksi mainetta ja kunniaa. Sen Heinolalle suon ja saunahulluille suomalaisille tämän kaltainen kisaaminen taitanee sopia kuin löyly kiukaalle.

Toisaalta kun mietin, mitä sauna merkitsee ilmastolle, toivon, että me suomalaiset tässä asiassa olisimme maltillisempia. Joka päivä lämpiävä sauna ei mitenkään tarkasteltuna ole hyväksi, ei edes terveyttä edistävänä puhdistautumispaikkana. Peseytyminen on jokapäiväisessä saunomisessa jo lie sivuseikka. Saunan lämmittäminen kärventävän kuumaksi aivan turhaa, eikä se voi olla edes nautinto muuta kuin kilpailumielessä. Miksi ei kehiteltäisi veden käyttämisen minimointikilpailua? Siitä voisi kilpailuviettiään sitten tyydyttää, kuka vain. Ihminen on siitä metka olio, että heti miten kun saa numerolapun rintaan pitää kirmata ja kiitää kuin päätön. Eikä mitään väliä, mitä tehdään, mutta kun on se numero…

Nautittaisiin saunasta, nautittaisiin leppeistä löylyistä, pulahdettaisiin järven pehmeän viilentävään syliin – kerran viikossa näin kesäaikaan.

Lauantaina Ossi pitää huolen, että vettä tulee kiukaalle tasaisesti, sauna on kuuma ja viimeinen on mestari. Mutta minä se en takuuvarmasti ole.