Recently in Kulttuuria, kuvia ja tekstiä Category

"Aika hyvä kesäteatteriksi, uskotko?"

| | Comments (0) | TrackBacks (0)

Pesäkallion kesäteatterin "Aika hyvä ihmiseksi, uskotko? on saanut juuri sellaisen kesäesityksen, jollaista minä pidän kesäteatterina. Tapahtumia riittää. Lauletaan, ja kaikki laulavat ja hyvin. On rakkautta, on lasten kommelluksia. On hyviä ihmisiä ja äkäisiä.

Tuttu Aapelin Pikku Pietarin piha, seuraili turvallisesti sitä, jonka jo tunsimme. Ohjaaja Satu Säävälä oli modistanut hieman, mutta ei lainkaan liikaa. Isä Jormalainen, torikauppias, hänen poikansa Pietari, koko pihan väki henkii suomalaisen peruselämän elementtejä riitaa, juoppoja, pikkurikollisia, kauppiaita, käsityöläisiä, lapsia. Jämäkkä Karoliina, hyyryläinen ja myöhemmin Jormalainen tuo uusia ratkaisujen avaimia totuttuihin kuvioihin. Annamari Karhulahti Karoliinan roolissa on kuin kotonaan. Harri Helin Pietarina on juuri sellainen naapurin poika, ei erityinen vaan ihan tavallinen poika, oman äitinsä menettänyt. Keskustelut Isä Jumalan kanssa toimivat.  Jormalaista esittää Jyrki Pirttimäki, myös hän on aivan uusi tuttavuus. Rooli on keskeinen, vaikka näyttämöllä oloa ei kokoajan tuossa roolissa olekaan, vaan ennättipä väliin myös konstaapelin manttelin sisään. Kantava musiikintaitaja.

Oikeastaan ei pitäisi ryhtyä ruotimaan näitä ollenkaan erillisinä, sillä koko näyttelijäjoukko onnistuu tasaisesti. Yhteisvoimin, pääosin talkoovoimin tuotettu esitys on hitsannut selvästikin koko joukkoa, ja kaikki antavat parastaan.

Ehkä ei aivan perheen pienimmille, mutta kylläkin jo kouluikäisille. Näytelmässä ei kiroilla, mikä on mielestäni perhenäytelmän mittari. Vaikka katsomon ja kulissien väliin jää hiekkakenttää (jota aluksi tuntui etäännyttävän katsojat ja esityksen, se ei toisella jaksolla sitten enää haitannutkaan ja sillekin oli käyttöä.

Varsinaisia monipuolisia taitajia oli muusikoiden, näyttelijöiden ja muun väen joukko. Metsän reunaan rakennettu pihapiiri olisi ehkä voinut hiukan olla tiiviimpi, mutta joskus käytäntö sanelee lavastustakin, tässä tapauksessa paikoillaan seisoneet puut, jotka olivat rakennelmien lomassa. Sinällään nekin osa kotoisaa lavastusta. Orkesterin katosta olisin kyllä vähän karsinut monista kirjavuuksista. Soittajat piiloutuivat aivan turhaan ja toisaalta kun sieltä kopista muutamaan lauluun annettiin taustoja, miksi niitä kainostella?

Satu Säävälä oli saanut joukkonsa hyvään vetoon. Roolit istuivat esittäjilleen. Minulle tuntemattomia näyttelijöistä oli suurin osa entuudestaan. Näistä joukoista kuulemme vielä. Erityisen hyvän lisän esitykseen toivat sen 10 laulua. Vahvoja mielikuvia on jokaisella mm. lauluista Lentäjänpoika tai Sukkula Venukseen, mutta yllätys yllätys, eivät ne jää irralliksi.

Katsomossa oli sopivan lämmin, se on kääntänyt selkänsä ilta-auringolle. Näyttelijöillä oli varmastikin helteisessä ensi-illassa kuuma, kun aurinko helotti suoraan päin naamaa. Katsojia tämä järjestely hellii...

Jos kaipaat kesääsi leppeää, harmitonta, iloista ja taidokasta vaihtelua, sen tarjoaa Pesäkallion kesäteatteri. Minä tykkäsin. Kyllä, kyllä oli AIKA HYVÄ! Itseasiassa oikein hyvä.

Ovat järjestäneet bussikuljetuksenkin, käytimme sitä, ei tarvinnut parkkipaikasta huolia.

 

Swingiä

| | Comments (0) | TrackBacks (0)

Heti alkajaisiksi kerron, etten ole musiikinosaaja. Nautiskelija vain. Minulla kuulolla on kaksi korvaa. Niitä en toivo koskaan kidutettavan ylikovilla äänillä. Mikään ei ole kauheampaa kuin se, että vahvareissa kaikki hanikat on kaakkoon.

Eilen illalla ei ollut vahvareista tietoakaan. Oli neljä soittajaa klarinetissa Antti Sarpila, pianossa Marian Petrescu, bassossa Mihai Petrescu ja rummuissa Keith Hall.

Korvat saivat nautinnon tuntumaan sielussa sametilta. Benny Goodmanin unohtumattomia sävelmiä swingin kuninkaan kultaisilta vuosilta. Niin lukee esitteessä.

Oli tuttuja sävelmiä. Kaikki pieteetillä soitettuna. Nauttijoita olisi toki isoon saliin enemmänkin mahtunut, mutta oli meitä monta sataa. Ja ilmeistä päätellen, abloodeista tulkiten - me kaikki pidimme kuulemastamme.

Ei tarvittu suureellisia valoja ja hässäkkää. Soittajat, soittimet, musta tausta, valot näyttämölle.

HYVÄ KONSERTTI!

Piaf, näytelmänä Lahden kaupunginteatterissa

| | Comments (0) | TrackBacks (0)
Kannattaa ehdottomasti katsoa, ja kuunnella.
Edit Piaf.jpg
Kolme loistavaa tulkitsijaa Editillä! Kadulta löydettyä, uraansa alkavaa laulajaa esittää Elsa Saisio. Nuoruus on Editin ja ystävänsä Antoinetten kohellusta. Miehiä, kauniita vaatteita, rahaa - niissä pyörii nuorten naisten haaveet. Ystävätärtä esittää Anna Pitkämäki ja hyvin esittääkin. Edit laulaa ja Antoinette kannustaa. 
Rooliin astuu Lumikki Kouki, joka on minusta tässä roolissaan parempi kuin missään aiemmin. Editin alamäki saa monta lisäpotkua, Marcel, rakas nyrkkeilijä, kuolee lento-onnettomuudessa. Lumikki syventää tulkinnoillaan Editin sielunmaisemaa alkuakin karheammaksi. 
Viimein, kun Editin elämä onnettomuuksien, morfiinin, viinan ja rahojen loppumisen jälkeen ajautuu syvälle raihnaisuuteen ja itsetuhoisuuteen, syventää Mirja Räty aivan loistavalla suorituksellaan näytelmän loppua kohden karkeammaksi, puhuttelevammaksi, koskettavammaksi  - upeaa Minni! Upeaa.

Näyttämö on kutistunut, kiitos remontin. Se on "lähempänä" ja tunnelmaltaan kuin sylissä, vaikka istuin rivillä 17!
Aikakausi näkyy lavastuksessa ja puvustuksessa, mutta ei ole päälleliimattua, vaan tarjoaa näyttelijöille suojaa ja tukea.

Miehet, vaikka olivatkin Editin elämän tärkein asia, ovat rooleissaan kuin sivulla. Tietysti Edit vaihtoi miestä kuin paitaa. Pakosta ja omastakin halustaan. Kuolema korjasi tai Edit kyllästyi muuten vaan. Loppuun Editin rinnalla seisoi Theo, kreikkalainen, jolle Edit antoi "sukunimeksi" Sarapo, joka on kaiketi tullut kreikkalaisesta sanasta sagapo, minä rakastan sinua? Suurena Kreikan ystävänä ilahduin, kun Theo oli pukeutunut ja näytti "oikealta" kreikkalaiselta.

Kuten kaikessa elämässä kehän kiertoon loppuna tulee, että tärkeintä on rakkaus, millään muulla ei ole väliä. Ja Edit rakasti omalla tavallaan vaihtelunhaluisesti, rajusti ja antaumuksella, sekä vaati sitä myös kaikilta miehiltään. Sielukas ja karhea tulkitsija, laulaja Jumalan armosta.

Ohjaaja ei sallinut näytelmän laahaavan ranskalaiseen tapaan, vaan viitteellisti edettiin kohtauksesta toiseen. Pidin siitä. Me kaikki tunnemme Editin tarinan. Turhia alleviivauksia ei ollut. 

Kälyni kanssa kävimme Pariisissa kauan sitten (40 vuotis synttäreitteni juhlistamiseksi). Tottahan me myös hautausmaalla kävimme Jim Morrisonin haudalla. Samalle hautausmaalle on Edit ja Theokin haudattuina. Ja monta muuta tunnettua henkilöä ...

Ihan ekaksi Eva Dahlgren. Konserttiin oli kaikki paikat myyty! Kaverina lauloi Peter Jöback, jonka ääni oli aivan loistavan värinen. Orkesteri oli taitava ja värikkäät naissoittajat silmänilona naisellisissa leningeissään. Kivat viritykset lavalla; valot ym.muut vermeet. 
Mutta voi korvani, voi korvani! Himlen är ingen tak. Mutta Sibeliustalossa on katto ja seinätkin. Eikä auttanut että seinät olivat täysin levällään!!! Miksaaja ei ottanut ollenkaan huomioon, että Sibeliustalo on yksi maailman parhaista saleista akustiikaltaan, ei siellä tarvii ämyreitten olla ääriasennoissaan. Kärsimystä. Sanoista en saanut selvää, ja sentään tunnustan tykkääväni ruotsinkielestä ja sillä jopa pärjääväni. Harakoille meni suurin osa. 
Päässä kolisi vielä aamuyöstäkin...

Charlie Chaplinin kolme lyhytelokuvaa ja taustalla improvisoitu urkumusiikki by urkuri Dorothy Papadakos. Filmit oli sitä tyypilllistä kohellusta, viinaa, paksuja miehiä, väärinkäsityksiä- ja ymmärryksiä, sattumia yms. Iloittelulla siitä, että hölmöillään. Menetteli. Puolisukulainen totesi senkin musiikin olleen liian kovalla. Minun korvani sentään olivat toipuneet edellisestä ja pitivät nyt koettua siedettävänä ja jopa unohdin, että urkuri oli livenä sydeemissä mukana. Sibeliustalon urut ovat komeat ja soivat huippusalissa myös elokuvalle. Nastaa.

Astor Piazzollan argentiinalaiset tangot hurmasivat Ristinkirkossa. Urut Susanne Kujala, haitari, viulu, piano, basso ja kitara puikoissa Quinteto Fuego. Ihan alkuun mietin mitä siitä tulee, mutta erityisesti viimeiset kolme kappaletta olivat loistavat. Sitä vain jäin miettimään, että jos tämä olisi ollut Sibeliustalolla, siinä loisto akustiikassa, hyvien tanssijoiden siivittämänä...
Ei ollut huono. Oli mielenkiintoinen ja jännittävä. Kaikkine koputuksineen ja vingutuksineen. Nuoret soittajat nauttivat itsekin ilmiselvästi tuottaessaan nautinnon, jollaista ei tässä kylässä lie ennen tavattu. Urkuviikko on yllätyksiä ja hyvä niin. Sen laajasta tarjonnasta toivoisi mahdollisimman monen löytävän itselleen sopivan. 

Kulttuuriteko Mallusjoella

| | Comments (0) | TrackBacks (0)

Olipa ihana Kaj Chydeniuksen sävellyksistä koottu konsertti sunnuntai iltana Mallusjoen Takinkääntöviikon alkajaisiksi.

Kaikki laulut olivat itselleni ennen kuulemattomia (ainakaan en muistanut yhtään). Runot joihin säveltäjä oli sointuverkkonsa punonut olivat usean eri tekijän. Kaksi heistä oli paikalla. Anu Haapa ja Leena Rehula. Leena Rehulan olen tavannut muutama vuosi sitten ihan muissa merkeissä (työkaverini häissä, Leena on hänen anoppinsa).  Silloin muistan vain, että kuvataiteilijana Leena oli maalannut hääkutsuun jotain herkänvihreää ja kesäistä. Tiesin kyllä, että hän on runojakin tehnyt ja että niitä on lauluiksi asti saatellut juuri Chydenius, mutta koskaan en ollut aikaisemmin Leenan teksteihin päässyt tutustumaan. Kauniita, kauniita suomalaisen luonnon ja erityisesti maaseudun ylistystä.

Solisteina mm. Chydeniuksen lauluja jo jonkin aikaa tulkinnut Taru Nyman, jonka heleä ääni ja taito tulkita sopii niin loistavasti näihin säveliin. 

 
Mallusjoen nuorisoseuran talolle oli ahtautunut niin paljon ihmisiä kuin vain voi. Tunnelma oli kesäisen heilimöivä, vähän hikinen ja suloisen tuulenvireen tuudittama. Kaikki talon ikkunat olivat avoinna tuulosen tulla vilvoittamaan...

Jospa vielä loppuviikosta ennättäisin Baby Boy Varhaman ja kumppaneidensa konserttiin. Hieno tapahtuma kaikkiaan. Mitä muuta suomalainen vielä festarikesältään voisi odottaa? 

Olen sangen huono runojen lukija. Kelvoton suorastaan. Mutta minusta on ihanaa kun kuulen runoja joko lausuttuna tai laulettuna. Yrjö Jyrinkoski vieraili Tipalassa, ehkä vielä Tiirismaan yhteiskoulussakin. Koko koulu kerääntyi kuulemaan. Niitä ei voi unohtaa. Runot ovat mielestäni tekstitimantteja. Vain oleellinen on jäänyt loistamaan. Ihailen timanttien tekijöitä himpun kateellisena, koska itse osaan vain suoltaa tätä pidempää tekstiä.

Kulttuuria tarvitsevat kaikki, se rikastuttaa ihmisiä ja auttaa jaksamaan arjessa. Hannele Koivusen näkemys talouden ja taiteen erosta on minusta hienosti mietitty, ei ihan sanatarkasti mutta ajatuksellisesti se menee näin: Kun minulla on euro ja sinulla on euro. Sitten vaihdamme euroja. Sen jälkeenkin sinulla on euro ja minulla on euro. Kun minulla on ajatus ja sinulla on ajatus. Vaihdettuamme meillä kummallakin on kaksi ajatusta.

Runoista saa ajatuksia ja kietomalla niitä omiin saa ripauksen rikkautta.

Kiitos vielä Karille ja Ullalle kyydistä ja konserttiseurasta!

 

About this Archive

This page is a archive of recent entries in the Kulttuuria, kuvia ja tekstiä category.

Matkat is the next category.

Find recent content on the main index or look in the archives to find all content.

Kulttuuria, kuvia ja tekstiä: Monthly Archives

Powered by Movable Type 4.01