Uhkaavaa tuhkaa

Nyt on tulivuori sulkenut suitsutuksensa ja pääsemme Aaronin kanssa matkaan. Vuorossa on kolmas kerta, kun lähden viikoksi syksyllä kouluun lähtevän lapsenlapseni kanssa lomalle. Olisipa kurjasti käynyt, jos tuhkapilvet eivät olisi väistymässä.

Luonto se meitä kouluttaa. Siihen on tyytyminen. Ihmisen mahdollisuudet jytkysuurten ilmiöiden edessä saa nöyräksi. Tsunamit, tornadot, tulvat, tulivuoret, kuivuus. Sopeutumista, sopeutumista ja vielä sopeutumista. 

Vielä ei viisaat insinöörit ole keksineet keinoja (ja jotenkin toivon, etteivät keksikään) peukaloida noita luonnonihmeitä pois.

Vaikka luonnonkatastrofit koettelevat epäoikeudenmukaisesti maapallon eri osia, niin ne ovat jotain niin mahtavaa. Luonto pitää hanskassaan, korjaa tuhoja, aiheuttaa uusia. Valtavasti kuolee ihmisiä, inhimillisesti ajatellen aivan liikaa. Miksi sitten ihmiset ovat asettuneet tulivuorien juurelle? Miksi alaville jokisuistoille? Jokien varsille?

Toiveena lienee aina toimeentulo. Maanviljely on hedelmällisillä mailla ollut helpompaaa ja kannattavampaa. Rajansa kaikella. Liialllinen ahneuskin on iskenyt. Välinpitämättömyys luonnonvoimia kohtaan.

Tänään pakkaan matkalaukkumme (yksi yhteinen). Piirustusvälineitä, uimapatja, hellehattu, pyyhkeet jne.

Yhden pienen ihmisen toiveena on nauttia yksi viikko lämmössä. Uhmaava tuhkapilvi on poistumassa, mutta tuliperäisellä Välimeren alueella on muita luonnonvoimia, joita kukaan ei loitsuillaan toivo. Kuitenkaan emme voi olla varmoja, mitä edessä odottaa. 

Siispä matkaan, katsomaan kuinka antiikin Kreikka on selvinnut rajuista luonnonkoettelemuksista kautta aikojen. Taitaapi nämä finanssiasiat painia kokonaan toisessa luokassa!

Kalo taxidi! (Hyvää matkaa)

Nyt